jatkoi toinen ystäväni. Tätä pohdin tulevaisuudessa (ja hämäläiseen tulevaisuuteen on matkaa...), tänä aamuna pitäydyn vielä äitiyden toistuvuudessa, samankaltaisuudessa ja jatkuvuudessa:
Äitiys on ihmeellinen asia, tietyt asiat pysyy ja paranoo
Mummoni viipotti etukumarassa
navetalta aitalle
tyhjä ämpäri hakkasi jalkoihin
mummon kiiruhtaessa aitalta kellariin
täysi ämpäri perunoita painoi
mummoni selkää yhä kumarampaan
mummo juoksi alasaunan kautta
keittiöön laittamaan perunat kiehumaan.
Näky toistui lapsuusvuosinani
nuoruusvuosina juoksijaksi vaihtui äitini.
Nyt minä viipotan etukumarassa
päiväkodilta metrolle
tyhjä kangaskassi laukussani
kiiruhdan töistä kauppaan
täysi ruokakassi painaa
käteni venyvät ja niskoja särkee
juoksen päiväkodin kautta
kotiin laittamaan perunat kiehumaan.
Sama kehä toistuu
juoksijat vaihtuvat.
perjantai 6. helmikuuta 2009
blogia pitää kirjoittaa usein
ystäväni väitti minulle eilen. Kehittelipä hän ajatusta pidemmälle: ethän hoida lapsiasi yhtä huonosti kuin blogiasi. Niinpä. Tai sitten on kyse priorisoinnista, tuosta arjen suolasta ja sokerista.
Päivittäin elämä tuo eteen valintoja. Toiset helppoja, toiset vaikeampia. Vaikeinta on kasvaa valintoja tekeväksi vastuulliseksi aikuiseksi ja vanhemmaksi. Pitää harkita ja punnita. Miettiä vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia. Sitten on vielä tehtävä valinta, elettävä sen kanssa ja tarvittaessa vielä perusteltava ja puolustettava omia valintojaan.
Äiti on äidille susi. Äitien omat valinnat ovat jotenkin niin ylivoimaisen hienoja, ainoita ja ainutkertaisia. Toisella puolella on ne väärät, arveluttavat ja välinpitämättömät äidit, jotka yksinkertaisesti ajattelevat vain itseään, ostavat meikkejä ja valmisruokia sekä yrittävät päästä helpolla.
Valinnat väsyttävät. Joinakin iltoina kaadun suorilta jaloilta petiin ja nukahdan ennen kuin pää osuu tyynyyn. Joinakin iltoina hipsutan pitkin taloa ja pidän elämästäni. Kolmansina iltoina muiden äitien ainoat oikeat totuudet häiritsevät untani ja itsetyytyväisyyttäni.
Päivittäin elämä tuo eteen valintoja. Toiset helppoja, toiset vaikeampia. Vaikeinta on kasvaa valintoja tekeväksi vastuulliseksi aikuiseksi ja vanhemmaksi. Pitää harkita ja punnita. Miettiä vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia. Sitten on vielä tehtävä valinta, elettävä sen kanssa ja tarvittaessa vielä perusteltava ja puolustettava omia valintojaan.
Äiti on äidille susi. Äitien omat valinnat ovat jotenkin niin ylivoimaisen hienoja, ainoita ja ainutkertaisia. Toisella puolella on ne väärät, arveluttavat ja välinpitämättömät äidit, jotka yksinkertaisesti ajattelevat vain itseään, ostavat meikkejä ja valmisruokia sekä yrittävät päästä helpolla.
Valinnat väsyttävät. Joinakin iltoina kaadun suorilta jaloilta petiin ja nukahdan ennen kuin pää osuu tyynyyn. Joinakin iltoina hipsutan pitkin taloa ja pidän elämästäni. Kolmansina iltoina muiden äitien ainoat oikeat totuudet häiritsevät untani ja itsetyytyväisyyttäni.
maanantai 26. tammikuuta 2009
Tästä alkaa
Aamulla, päästyäni työpaikalleni, hykertelin tyytyväisenä. Uramuija oli selvinnyt taas yhdestä maanantaiaamusta.
Nina Mikkonen on viikossa onnistunut saamaan missionsa koko kansan tietoisuuteen. Siinä kadehdin häntä. Taitavaa. En tosin ole varma, olisinko halunnut tulla tietoiseksi hänen ajatuksistaan. Viimeistään Arto Nyberg -ohjelmassa meni Mikkosen puurot ja vellit iloisesti sekaisin: ay-liike vaati naiset pois kotoa, jotta nämä voivat ostaa valmisruokia ja meikkejä. Olen uramuija, joka en osta valmisruokia enkä meikkaa. Löytyyköhän mistään kotiäitiä, joka ostaa valmisruokia ja meikkaa?
Laitetaan ihmiset laatikoihin, teipataan laatikot kiinni ja kirjoitetaan päälle "hyvikset" ja "pahikset." Kannetaan laatikot eri puolille asenneaitaa ja aletaan huudella toisillemme syytöksiä. Vahvistetaan ennakkoluuloja kaikin mahdollisin tavoin. Ei siedetä erilaisuutta. Ymmärretään vain omaa elämäämme ja arvostellaan muiden elämää. OIKEESTI? Ei.
Nauru on hyvä tapa reagoida järkytykseen ja kiukkuun. Se ei lamaa ajattelua ja saa hölmöimmätkin jutut pysymään oikeissa mittasuhteissa. Silloin, kun jokin juttu heittää oikein kunnolla överiksi, niin sen uskottavuus kärsii - niin tässäkin asiassa. Eihän kukaan voi oikeasti olla sitämieltä, että äitien ainoa oikea paikka on kotona, eihän.
Minä hurraan 60-luvun uudistuksille! 2000-luvun suuri uudistus voisi olla oman itsetunnon kohottaminen muita mollaamatta?
Nina Mikkonen on viikossa onnistunut saamaan missionsa koko kansan tietoisuuteen. Siinä kadehdin häntä. Taitavaa. En tosin ole varma, olisinko halunnut tulla tietoiseksi hänen ajatuksistaan. Viimeistään Arto Nyberg -ohjelmassa meni Mikkosen puurot ja vellit iloisesti sekaisin: ay-liike vaati naiset pois kotoa, jotta nämä voivat ostaa valmisruokia ja meikkejä. Olen uramuija, joka en osta valmisruokia enkä meikkaa. Löytyyköhän mistään kotiäitiä, joka ostaa valmisruokia ja meikkaa?
Laitetaan ihmiset laatikoihin, teipataan laatikot kiinni ja kirjoitetaan päälle "hyvikset" ja "pahikset." Kannetaan laatikot eri puolille asenneaitaa ja aletaan huudella toisillemme syytöksiä. Vahvistetaan ennakkoluuloja kaikin mahdollisin tavoin. Ei siedetä erilaisuutta. Ymmärretään vain omaa elämäämme ja arvostellaan muiden elämää. OIKEESTI? Ei.
Nauru on hyvä tapa reagoida järkytykseen ja kiukkuun. Se ei lamaa ajattelua ja saa hölmöimmätkin jutut pysymään oikeissa mittasuhteissa. Silloin, kun jokin juttu heittää oikein kunnolla överiksi, niin sen uskottavuus kärsii - niin tässäkin asiassa. Eihän kukaan voi oikeasti olla sitämieltä, että äitien ainoa oikea paikka on kotona, eihän.
Minä hurraan 60-luvun uudistuksille! 2000-luvun suuri uudistus voisi olla oman itsetunnon kohottaminen muita mollaamatta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
