Eilen kerrottiin eri uutisissa, että kuntien rahapulaa pitää helpottaa ja keinoja säästää haetaan päivähoidosta. Kunnat haluaisivat entistä vapaammat kädet päivähoidon koulutetun henkilöstön määrän, ryhmäkokojen ja kelpoisuusvaatimusten suhteen.
Uskomatonta ja tosi paha dejavu.
Taas isot tyypit (= aikuiset) sotkee rahamarkkinat - ahneudella on tässäkin pankkiromahduksessa erittäin iso rooli - ja lapset joutuu maksumiehiksi! 90-luvun laman jälkeen pelastettiin talous ja työllisyys, mutta ihan kauhistuttavan kovalla hinnalla. Talous piti saada kuntoon, jotta voidaan huolehtia kaikista.
Kuinkas sitten kävikään? - Huonosti!
Oma haasteellinen poikani sai olla kahden paikalla ja sai nauttia erityislapsen statuksesta päiväkodissa. Hän sai asiantuntevaa hoivaa ja kasvatusta. Hoitajat ehtivät paneutua häneen ja hänen haasteisiinsa. Edelleen olen hyvin kiitollinen päiväkodin tädeille heidän osaamisestaan ja kyvystään päivittää tietojaan ja osaamistaan.
Jos ryhmäkokoja kasvatetaan ja jos pätevyysvaatimuksista tingitään kaatuu nämä "säästöt" lasten lisäksi koulutettujen hoitajien niskaan.
Tätäkö oli hallituksen ohjelmaansa kirjaama päivähoidolain uudistus? Lapset saavat vähemmän huomiota yhä isommissa ryhmissä ja meluisemmissa yhteisöissä. Vaikka hoitajat haluavat antaa parastaan, edellytykset siihen vähenevät, jos Kuntaliitto, valtiovarainministeri ja ministeri Mari Kiviniemi toteuttavat kaavailunsa.
Toivottavasti hallitus ei jälleen nosta esiin päivähoidon 0-maksuluokan poistamista, ja laita köyhiä lapsiperheitä maksamaan isojen tyyppien suurta seikkailua RahaRaha-maassa.
tiistai 21. huhtikuuta 2009
torstai 16. huhtikuuta 2009
kiusaamista
Olen miettinyt yön, miksi tämä kiusaamisasia on niin vaikea. Siis onko vai ei poikani kiusannut naapuriluokan tyttöä koulumatkalla.
Pelkkä asian pohtiminen nostaa ihan valtavan paljon tunteita pintaan. Ensimmäisiä tunteita on oman lapsen puolustaminen ja eri syiden keksiminen, miksi asia ei näin ole. Sen jälkeen tulee kiukku ja viha, miten joku kehtaa syyttää minun lastani. Kolmanneksi mietin, että taisi muuten se tyttö itse aloittaa.
Mikään kokemistani tunteista ei auta minua. Olen edelleen asian kanssa solmussa. Asiaa ei myöskään helpottanut keskustelu tytön äidin kanssa; hän oli niin tunteessa, että paikoitellen olin ainoa aikuinen siinä keskustelussa. Jo pelkkä syytös on vakava ja siitä on kyettävä puhumaan edes aikuisten! Heidän pitää näyttää se puhumisen malli, jolla elämässä mennään eteenpäin. Se, joka huutaa koviten, ei saa olla ainoa, joka tulee kuulluksi.
Minusta mikään kuisaaminen ei ole luvallista. Ketään ei saa lyödä, töniä tai muuten fyysisesti uhata. Henkinen väkivalta ei ole luvallista. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteensa. Ja mitään näistä asioista ei poikanikaan saa tehdä - hänellä ei ole erillislupaa.
Jatkan tunnepainia.
Pelkkä asian pohtiminen nostaa ihan valtavan paljon tunteita pintaan. Ensimmäisiä tunteita on oman lapsen puolustaminen ja eri syiden keksiminen, miksi asia ei näin ole. Sen jälkeen tulee kiukku ja viha, miten joku kehtaa syyttää minun lastani. Kolmanneksi mietin, että taisi muuten se tyttö itse aloittaa.
Mikään kokemistani tunteista ei auta minua. Olen edelleen asian kanssa solmussa. Asiaa ei myöskään helpottanut keskustelu tytön äidin kanssa; hän oli niin tunteessa, että paikoitellen olin ainoa aikuinen siinä keskustelussa. Jo pelkkä syytös on vakava ja siitä on kyettävä puhumaan edes aikuisten! Heidän pitää näyttää se puhumisen malli, jolla elämässä mennään eteenpäin. Se, joka huutaa koviten, ei saa olla ainoa, joka tulee kuulluksi.
Minusta mikään kuisaaminen ei ole luvallista. Ketään ei saa lyödä, töniä tai muuten fyysisesti uhata. Henkinen väkivalta ei ole luvallista. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteensa. Ja mitään näistä asioista ei poikanikaan saa tehdä - hänellä ei ole erillislupaa.
Jatkan tunnepainia.
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Mitä minä tekisin toisin?
Täytin alkukuussa 45 vuotta. Se pysäytti enemmän kuin mikään vuosimäärä tähän mennessä. Voisinpa kai väittää käväisseeni pienoisen ikäkriisinkin puolella; tosin en tässäkään kyennyt äärimmäisyyksiin. Äärimmäisyys on minulle ennen kaikkea vieras käsite itseni kohdalla.
Tuo numeroyhdistelmä sai minut vahvasti pohtimaan: mitä minä nyt sitten olen saanut aikaan? Kyllä, kysymykseen liittyy ajatus, että tulevaisuus ei tuone enää mitään uutta ja ihmeellistä tullessaan.
Pessimismin tulevaisuuden suhteen kuoppasin kuitenkin aika nopeasti ja käänsin mietteeni kaikkeen kokemaani. Neljänkymmenen viiden vuoden aikana maailma on muuttunut hurjalla vauhdilla ja minun maailmani on muokkautunut siinä mukana.
Vanhemmat ihmiset muistelevat appelsiinien ja banaanien rantautumista Suomeen. Minulle uusia ja ihmeellisiä tuotteita olivat jogurtti (se kaupasta ostettava) ja myöhemmin kiivi ja ne monet muut uudet hedelmät, joita nykyään saa kaikista kaupoista. Televisiossa oli kaksi kanavaa, joista Yle2 ei meillä näkynyt. Täyttäessäni 11 vuotta meille tuli sisävessa ja suihku. ATK opetus oli kaaviokuvioiden piirtämistä. Lapsuudessani Ruotsin-risteily oli hurja seikkailu, nyt maailma on helposti tavoitettavissa matkustamattakin.
Usko tai älä: vanhojen kotimaisten elokuvien kuvaama elämä oli minun lapsuuteni elämää. Väittäisin, että minun ja vanhempieni välissä on ainakin yksi sukupolvi, joissakin asioissa jopa kaksi.
On paljon päiviä, jotka vaihtaisin mieluusti pois, mutta olisinko sitten minä. Minuuteni rakentuu kohtaamisissa. Niistä hyvistä ja huonoista kohtaamisista on muodostunut hyvä paketti, josta voin olla ja olen ylpeä.
Tuo numeroyhdistelmä sai minut vahvasti pohtimaan: mitä minä nyt sitten olen saanut aikaan? Kyllä, kysymykseen liittyy ajatus, että tulevaisuus ei tuone enää mitään uutta ja ihmeellistä tullessaan.
Pessimismin tulevaisuuden suhteen kuoppasin kuitenkin aika nopeasti ja käänsin mietteeni kaikkeen kokemaani. Neljänkymmenen viiden vuoden aikana maailma on muuttunut hurjalla vauhdilla ja minun maailmani on muokkautunut siinä mukana.
Vanhemmat ihmiset muistelevat appelsiinien ja banaanien rantautumista Suomeen. Minulle uusia ja ihmeellisiä tuotteita olivat jogurtti (se kaupasta ostettava) ja myöhemmin kiivi ja ne monet muut uudet hedelmät, joita nykyään saa kaikista kaupoista. Televisiossa oli kaksi kanavaa, joista Yle2 ei meillä näkynyt. Täyttäessäni 11 vuotta meille tuli sisävessa ja suihku. ATK opetus oli kaaviokuvioiden piirtämistä. Lapsuudessani Ruotsin-risteily oli hurja seikkailu, nyt maailma on helposti tavoitettavissa matkustamattakin.
Usko tai älä: vanhojen kotimaisten elokuvien kuvaama elämä oli minun lapsuuteni elämää. Väittäisin, että minun ja vanhempieni välissä on ainakin yksi sukupolvi, joissakin asioissa jopa kaksi.
On paljon päiviä, jotka vaihtaisin mieluusti pois, mutta olisinko sitten minä. Minuuteni rakentuu kohtaamisissa. Niistä hyvistä ja huonoista kohtaamisista on muodostunut hyvä paketti, josta voin olla ja olen ylpeä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
