Täytin alkukuussa 45 vuotta. Se pysäytti enemmän kuin mikään vuosimäärä tähän mennessä. Voisinpa kai väittää käväisseeni pienoisen ikäkriisinkin puolella; tosin en tässäkään kyennyt äärimmäisyyksiin. Äärimmäisyys on minulle ennen kaikkea vieras käsite itseni kohdalla.
Tuo numeroyhdistelmä sai minut vahvasti pohtimaan: mitä minä nyt sitten olen saanut aikaan? Kyllä, kysymykseen liittyy ajatus, että tulevaisuus ei tuone enää mitään uutta ja ihmeellistä tullessaan.
Pessimismin tulevaisuuden suhteen kuoppasin kuitenkin aika nopeasti ja käänsin mietteeni kaikkeen kokemaani. Neljänkymmenen viiden vuoden aikana maailma on muuttunut hurjalla vauhdilla ja minun maailmani on muokkautunut siinä mukana.
Vanhemmat ihmiset muistelevat appelsiinien ja banaanien rantautumista Suomeen. Minulle uusia ja ihmeellisiä tuotteita olivat jogurtti (se kaupasta ostettava) ja myöhemmin kiivi ja ne monet muut uudet hedelmät, joita nykyään saa kaikista kaupoista. Televisiossa oli kaksi kanavaa, joista Yle2 ei meillä näkynyt. Täyttäessäni 11 vuotta meille tuli sisävessa ja suihku. ATK opetus oli kaaviokuvioiden piirtämistä. Lapsuudessani Ruotsin-risteily oli hurja seikkailu, nyt maailma on helposti tavoitettavissa matkustamattakin.
Usko tai älä: vanhojen kotimaisten elokuvien kuvaama elämä oli minun lapsuuteni elämää. Väittäisin, että minun ja vanhempieni välissä on ainakin yksi sukupolvi, joissakin asioissa jopa kaksi.
On paljon päiviä, jotka vaihtaisin mieluusti pois, mutta olisinko sitten minä. Minuuteni rakentuu kohtaamisissa. Niistä hyvistä ja huonoista kohtaamisista on muodostunut hyvä paketti, josta voin olla ja olen ylpeä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti