Isäni täyttää tänään 80 vuotta. Ei tainnut itsekään arvata, että näin pitkälle eläisi. Ainakaan pitkä ikä ei ollut vahvin vaihtoehto, kun hänet 12 vuotta sitten leikattiin. 12 pitkää vuotta pyörätuolissa.
Yli 40 vuotta samalla työnantajalla. Neljä lasta. Pieni maatila, joka teetti enemmän töitä kuin tuotti voittoja. Yli 50 vuotta naimisissa saman ihmisen kanssa. Ja joka aamu kaurapuuroa. Niin isälle, lapsille kuin lapsenlapsillekin. Syövät sen mukisematta. Onhan se vaarin tekemää.
Muistan lapsuudestani, että jos jotain halusi, sitä kannatti kysyä isältä. Isä antoi minulle luvan ottaa sen löytökissan itselleni. Isä toi meille sen ihanan Puolasta salakuljetetun koiran. Äiti oli tiukkis - hänhän sitä arkea meidän kanssamme eli, kun isä oli pitkiä päiviä töissä.
Isäni oli nuorena tosi komea. Rikaskin. Tavoiteltu poikamies. Ja aikamoinen hulivili. Minun ja poikani vilkkaus on periytynyt suoraan häneltä.
Tarinan mukaan isäni oli kavereiden kanssa Tampereella hurvittelemassa. Messukylästä Tampereen rautatielle tulee edelleenkin alamäki. Sen alamäen isäni kavereineen laski hevosreellä. Ilman hevosta. Suoraan päin sillan palkkia. Isäni kieltää tämän tarinan, mutta luulen sen olevan totta.
Isäni on aina ollut kova siivoamaan. Hänellä oli oma tiskausvuoro. Tasa-arvomies jo kymmeniä vuosia sitten! Lisäksi hän on aina ollut kova halaamaan, lämmin isä ja aivan uskomattoman ihana vaari - joka piffaa pojille pyörätuolin korjausta ja sähkötuoliajeluita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti