Lasten vanheneminen vaatii keskittymistä. Että muistaa päivittää niiden osaamista. Ettei suhtaudu kuin vauvaan. Irtipäästäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Siinä pitää myöntää, että joku pärjää ilman sinua. Ja ihan hyvin pärjääkin.
Esikoinen oli luokkakaverinsa kanssa kahdestaan uimahallissa. Minä en olisi uskaltanut (vai halunnut?) päästää. Onneksi kuulin asiasta jälkikäteen, niin en ehtinyt rajoittaa ja kieltää. Retki oli mennyt mainiosti ja kasvattanut molempien poikien mäpäs osasin -pituutta ainakin viisi senttiä.
Kuopus käy bussilla koulussa, menee yksin kavereille ja osaa liikkua jo oikein mukavasti lähikulmilla. Ilman äitiä. Upeaa. Varsinkin, kun on ollut aina enemmänkin varovainen kuin varomaton.
Liialla suojelemisella vie lapselta juuri näitä kokemuksia. Yrittämisestä ja onnistumisesta rakentuu vahva lapsi. Ja on tietysti hienoa, jos äitikin kasvaa siinä rinnalla. Kuitenkin niissä aikuisten asioissa ja tunteissa.
Loppukevennys:
Hjallis (joka ei kuulu suosikkeihini) tivasi Stubbilta (joka ei myöskään kuulu suosikkeihini), miksi tämä lähtee lätkämatseista aina kesken. Stubb betosi lapsien nukkumiseen. Hjallis sanoi, että ei se ole mikään syy, ei hänenkään lapsensa lähde kesken matsin nukkumaan. Siihen Stubb: meidän perheessä nyt vain toimitaan näillä säännöillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti