Ensimmäisen kerran näiden vuosien aikana tunnen helpotusta. Oikeaa helpotusta, ei vain voimattomuuden lievennystä. Sain lapsen isältä lainaan kirjan. Epäuskoisena, mutta kilttinä aloin sitä lukea. Jo muutaman sivun jälkeen, kun siinä oli kuvattu tapahtumia eri perheissä, olin iloinen ja helpottunut. Se kirja kertoi minun pojastani, minusta, meistä.
En ollutkaan yksin maailmassa. Meidän perhe ei olekaan yksin. Minun haastava poikani ei olekaan yksin!
Apua olemme saaneet pitkiin matkaa. Ystävät ovat tukeneet ja kantaneet. Olleet luomassa uskoa, kuuntelemassa pahaa oloani, vaatineet minua olemaan armollinen.
Veromarkoille ja -euroille olemme saaneet katetta. Terapeutit ja psykologit ovat antaneet paljon ajateltavaa. Rakennusaineita vanhemmuuteen tämän lapsen kanssa.
Kaikki ovat kuitenkin olleet ulkopuolella. Tämä kirja, ne perheet ovat sisällä. Ne ovat samanlaisia. Nekin tarvitsevat apua, ja ovat apua saaneet.
Ensimmäisen kerran minulla on sellainen olo, että tulevaisuus voi olla toisenlainen.
Tama on erityisen hyva kuulla veromarkkojen kannalta koska olen tanaan puhunut paikallisille puoluepampuille suomalaisesta neuvolasysteemista ja varhaiskasvatuksesta:-) Puhuin paljon hyvaa.
VastaaPoistaVertaistuen voima on käsittämätön!
VastaaPoista