Kesälomalla vieraillaan. Ollaan jopa yökylässä. Kodeissa, mummon mökeissä, huviloissa ja jopa pihalla teltoissa (oli aika viilee kokemus). Siis oleillaan muiden nurkissa.
Olen aina kannattanut yhdessä tekemistä: tiskit ja muut on nopeasti hoidettu juttelun ryydittämänä ja aikaa muuhun jää enemmän. Mutta. Tiedättehän sen tunteen, kun kaikki osaavat todella hyvän keinon leikata tomaattia tai sen ainoan ja oikean tavan salaatin repimiseen, leikkaamiseen tai pilkkomiseen. Oleellista tuntuu olevan liike, ei päämäärä.
Minusta vierailut ovat hauskoja retkiä kotilaboratorioihin.
Tarkkailen, kuka töitä tekee - lähinnä minua kiinnostaa, tehdäänkö asioita yhdessä vai onko keittiöhommat vain yhden ihmisen hallussa. Superein suoritus lienee edelleen äidilläni: muiden nukkuessa hän oli leiponut leipää ja pullaa sekä pessyt väelle lakanoita, tyynyliinoja ja pyyhkeitä. Ja lakaissut ja vetäissyt kosktealla lattiat. On sit kivempi.
Minua ei oikeasti kiinnosta, tekeekö töitä mies vai nainen, vaan miten työt jakaantuvat. Itse huomaan tohottavani ja lepattavani asiasta, työstä ja paikasta toiseen. Saan useita kertoja päivässä muistuttaa itselleni, ettei lomaa ja elämää tarvitse suorittaa.
Kesälaboratorion mielenkiintoisemmaksi hiireksi olenkin muodostumassa minä itse!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti